Stories of Le Gruyère AOP
Vuoden 2019 ruokabloggaajat Ruotsissa, Systrarna Eisenman, ja tukholmalainen ruokakuvaaaja ja vaikuttaja Petter Bäcklund matkustivat tutustumaan Le Gruyère AOP juuston valmistukseen, tuottajiin, historiaan ja alppimaisemiin. Katso kampanjasivuilta mitä he matkallaan löysivät.
Lue myös ruokatoimittaja Tiina Rantasen artikkeli matkalta.
Le Gruyère AOP kätkee sisäänsä lukuisia tarinoita. Le Gruyère AOP tuottajat pitävät pientilojaan aina alle 20 kilometrin säteellä lähijuustolasta. Tuottajat toimittavat itse maidon juustolalle kaksi kertaa päivässä. Näin on tehty aina ja pienien yhteisöjen juusto on syystä noussut maailmanmaineeseen sillä, että mitään oleellista ei ole muuttunut vuosien saatossa. Perinteisillä mauilla on tekijänsä.
Matka juustomaahan - Systrarna Eisenman

Lisa ja Monica Eisenman ovat kirjoittaneet lukuisia keittokirjoja, pitäneet kuuluisaa kahvilaa Tukholmassa ja työskentelevät täysipäiväisesti ruoan parissa. He vierailivat Sveitsissä tutustumassa Le Gruyère AOP juuston valmistukseen ja tuottajiin. Matkasta toteutettiin videosarja, jossa tavataan juustomestareita, tuottajia ja tietysti syödään paljon juustoa. Tervetuloa mukaan!
Behind the scenes with Petter
Tukholmalainen valokuvaaja, toimittaja ja ruokavaikuttaja Petter Bäcklund matkusti Sveitsiin kuvaamaan Le Gruyère AOP juuston valmistusta, tuottajia ja alppimaisemia. Petterin upeita kuvia matkalta on julkaistu lukuisissa lehdissä, mainoksissa sekä Instagramissa @weloveswisscheese
Petterin kuvausmatkasta tehtiin myös videosarja. Tervetuloa mukaan matkalle!